lauantai 7. syyskuuta 2013

Leffahylly kuntoon!

Olen jo pidemmän aikaa katsonut olohuoneessa sijaitsevan elokuva-/kirjahyllymme sekaisuutta ja alunperin siistien rivistöjen päälle pinoiksi kasautuvia uusia hankintoja... Vähän väliä päätän ottaa homman työn alle ja tyhjentää hyllyt mutta laiskuus on voittanut jo liian monta kertaa. Tänään vihdoin mieheni lähtiessä töihin ja siivotessani asuntoamme päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja panna toimeksi.


Olemme asuneet tässä vuokra-asunnossa vuodesta 2011, ja muistan aluksi lajitelleeni elokuvat genren mukaan toimintaan, romanttisiin, draamaan jne.. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen etten ikinä löytänyt oikeaa elokuvaa kun monissa saattaa olla tyylilajina Draama/Romantiikka, tai Kauhutrilleri ja mitä ihmeellisimpiä sekoituksia, ja päätin raa-asti laittaa kaikki lajit "sekaisin" mutta muuten vähemmän sekaisin eli aakkosjärjestykseen. Sittemmin olemme tehneet uusia elokuvahankintoja elokuvien suurkuluttajina ja -rakastajina, ja ne ovat ikävästi kasaantuneet pinoiksi pisin poikin kirjahyllyä.



Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin tyhjentää hyllyjä lokero kerrallaan viereiselle sohvalle ja pyyhkiä pölyjä.


Pelkästään eri tv-sarjoista kasaantui melkoinen kasa. Kaikki on kertaalleen katsottu (paitsi mieheni Sydämen asialla -sarja, josta en itse niin kovin välitä...) mutta muutaman vuoden kuluttua voi aina aloittaa uudelleen kun osa tapahtumista on unohtunut.


Sain vihdoin kaikki elokuvat pois hyllyistään ja aakkostettua pinoihin.


(Kuvassa muutama ehdottomasti lempielokuvistani: The Notebook,
Paistetut vihreät tomaatit, Ps. I love you..)


Sitten oli aika lajitella vielä uudet hankinnat aakkostettuihin kasoihin. Sehän ei kauaa vienyt. Paremminkin seuraava osuus vaati aivotyötä, elokuvien mahduttaminen siististi jo ennentään täynnä olleeseen hyllyyn. Niinpä jouduin karsimaan osan kirjoista muualle, ja päädyinkin siirtämään kaikki keittokirjat keittiön puolelle, sana- ja matkailukirjat kirjoituspöydän laatikoihin ja loput mahtuivatkin ihan hyvin jo. Jätin hieman ilmaa joillekin hyllyille, jottei heti tarvitse olla uudelleen järjestelemässä vaikka uusia elokuvia tai kirjoja tulisikin hankittua.



Tältä näyttää lopputulos. Mielestäni sata kertaa siistimpi kuin lähtötilanne. 




Uudet sijaintinsa löysivät:

Lastenohjelmat ja -elokuvat

 Lastenkirjat

 Hömppäromaanini mahdutin kaikki samaan lokeroon pinoamalla

Sekä meillä niin kovin vähän käytössä olevat Playstation-pelit.

Nyt pystyn paremmin rentoutumaan sohvallakin kun ei koko ajan silmäkulmassa ole häiritsevän sotkuinen kirjahyllyn irvitys.. Eikä se kunnollinen pölyjen pyyhkiminenkään kaikista pikku hyllyistä ja hyllyntäytteistä pahaa tee näin allergiselle astmaatikolle. Jos henkikin kulkisi paremmin taas hetken. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti