maanantai 21. lokakuuta 2013

Pahvilaatikkoelämää

Se alkoi nyt. Pikkuhiljaa koko omaisuutemme ja elämämme siirtyy esine ja muisto kerrallaan eri marketeista kerättyihin pahvilaatikoihin, joita yritetään mahduttaa ja kasata ympäri asuntoa huoneiden nurkkiin ja seinustoille pois tieltä. On ihana ajatella muuttoa, jota olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa, mutta paljon vaatii työtä ennen kuin pääsemme sinne asti. 30.10 on vihdoin muuttopäivä, ja se pitää tehdä päivässä. Työpäivän jälkeen, joten toivon löytäväni tarpeeksi muuttoapua meille jotta saamme saman päivän aikana tulevan talon siivottua, muutettua huonekalut ja laatikot uuteen taloon ja laitettua se siihen kuntoon että voimme siellä sitten jo nukkua seuraavan yön. Päätin jättää nykyisen asuntomme siivoamisen kuun viimeiseen päivään töiden jälkeen, kiire tulee tehdä kaikki noin pienessä ajassa, mutta onhan siinä aikaa puoleenyöhön saakka, heh.


Olen aina tykännyt muutosta, pakkaamisesta ja alkusiivouksista, mutta jotenkin se tavaroiden purkamisvaihe on niin vastenmielistä, että se aina vaan lykkääntyy ja lykkääntyy. Tällä kertaa päätin olla huomattavasti selkeämpi pakkauspuuhissa. Merkitsen pahvilaatikoihin jo pakatessa mihin huoneeseen ne menevät ja mitä ne sisältävät; niin en ole ennen tehnyt vaan olen sullonut laatikot ja jätesäkit täyteen ja määränpäässä aukonut ja sulkenut ja aukonut ja sulkenut etsiessäni oikeaa laatikkoa, jossa voisi olla juuri tarvitsemani talouspaperirullateline tai paita.




Olen myös luvannut itselleni, että tämän muuton hoidan kuukaudessa. Siinä on jo monta armoviikkoa tyhjentää laatikoita! Nimittäin JOKAINEN edellinen muuttoni on ollut todella hidas, laatikoita on notkunut kuukausia nurkissa niin että lopulta ovat kuuluneet jo huoneen sisustukseen (myös varastotilan puutteen takia). Tällä kertaa (ensimmäistä kertaa) muutamme niin paljon isompaan taloon, etten voi itseäni huijata sillä etteivät tavarat muka mahtuisi kaappeihin ja huoneisiin. Nyt mahtuvat! Ja jos päätän jotain jättää laatikkoon, on meillä sitä varten lämmin ulkovarasto!!! AH!! Ei enää laatikoita huoneiden nurkissa ja vaatehuoneiden hyllyillä.


Mutta pakko kai se on taas tarttua toimeen jahka tästä tervehdyn ja ryhtyä pakkaamaan!
Pakkausiloa minulle!
Blaah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti