maanantai 23. joulukuuta 2013

Kahdeskymmeneskolmas; Jouluvalmistelujen loppusilaus!

Aloitin päiväni nukkumalla reilut kolme tuntia pommiin! Herätyskelloni soi ja ilmeisesti torkutin niin makoisasti, että heräilin vasta kahdentoista jälkeen. Onneksi oli vapaapäivä, joten tämä "pieni" repsahdus tuskin haitannee kenenkään elämää! Ja itseasiassa tunsin itseni virkeäksi hyvin pitkästä aikaa!

Päivällä lähdin korttikierrokselle, eli autoillen viemään muutaman joulukortin ja tietysti jouluhalikierroksen samalla. Toivottelin mummuille ja papalle hyvät joulut ja muutamalle ystävällekin. Kotiin päästyäni aloin väsätä elämäni ensimmäistä (tänä vuonna on tullut todella monta "elämäni ensimmäistä", tai ainakin tuntuu että kirjoitan sen todella usein tänne : D ) hedelmäistä saaristolaisleipää, jonkun lääkärin odotushuoneen lehdestä kopsattua.


Tältä se näyttää, huomenna selvinnee maku, mutta uunista tuleva tuoksu oli ainakin todella hyvä.



Sain tänään mieheltäni myös jouluun sopivan värisiä kukkia, eri syystä kuitenkin. Aivan ihania kirkkaanpunaisia liljoja, lempikukkiani!!! <3


Tulipas kuvan kuusesta hassun värinen, ihan tummanvihreä tekokuusi se oikeasti on! Heh. Mutta tosiaan, aloitimme kodin viimeiset koristelut tietysti "joulupuun rakentamisella". Vaikka meillä tänä jouluna olisi ollut omaakin metsää, halusimme silti astmani vuoksi laittaa tuon vanhan tutun tekokuusen, ja samat koristeet kuin ennen. Ostin tässä taannoin uudet pallot (väri pysyköön hetken vielä salaisena), mutta unohdin ostaa niihin sopivan nauhan. No, päätin että kuusi saa kokea muodonmuutoksen loman aikana, sillä tokihan haluan testata myös uusia palloja! Latvassa tietysti ihanainen tähti muistuttamassa Beetlehemin tähdestä!


Tonttujahan täällä on kurkkinut jo pitkän aikaa ikkunoiden takana ja kilinää kuulunut, ja laitoin omat tonttumme myös katselemaan aitiopaikoilleen elämäämme, ja seurailemaan viime hetket olemmeko ansainneet lahjamme vai emme! ;)


Takan reunalle pääsi Vekulta saamani tonttupoika, jolla on suora yhteys Korvatunturille!


Eteisen sisustustikkaille pääsivät pulleat parrakkaat tontut söpöine nenineen nuuhkimaan jouluntuoksua! Heidän kanssaan tikkailla joulua viettävät myös enkelit sekä kodikas tuikkutalo.


 Rakastuin näihin pulleroisiin viime jouluna sisustuskutsuilla, ja olihan heidät pakko saada meille joulua viettämään kanssamme! Hyvin ovat kotiutuneet tonttuset!


Vielä en ole nimiä keksinyt tontuille, enkä enkeleille, mutta uskon että nimet syntyvät tässä lomaillessa! ;)


Eteisen seinään pääsivät vielä Juhani ja Liisi, nämä joululaulustakin tutut tonttuveijarit! Laulussahan ei paljasteta että he ovat tonttuja, mutta näin on! Iloisina toivottavat tervetulleiksi jouluvieraat!


Huomiset kuvat ovatkin sitten joulun pyhienviettopaikastamme, eli vanhempieni luota. Vihdoin on kaikki lahjat paketoitu ja mieli täynnä odotusta päästä antamaan lahjoja ja viettämään aikaa perheen kanssa. Sekä tietysti syömään vatsa killilleen ihanaa jouluruokaa!!!

Aivan ihanaa joulua teille kaikille lukijoille!!!

2 kommenttia: