tiistai 17. joulukuuta 2013

Seitsemästoista; ihanaa joulushoppailua!

Tuossa taannoin jo kerroin että n. puolitoista viikkoa sitten kävin Vekku-pojan kanssa Turussa huonekalukierroksella. Siinä samalla tuli kuvailtua kaikenmoista ihanaa sisustustavaraa mistä voi haaveilla. Monet ovat Kodin 1:stä mutta muistakin kaupoista on kuvia.


Pidän näiden sisustusesineiden värimaailmasta, valkoista, beigeä ja harmaata, enimmäkseen. Oli kaikenlaista pientä rasiaa ja "liitutaulu" -päätyistä säikytyslokeroa, sisustustekstejä ja vaikka mitä!


Myöskin "vanhahtavaa" tyyliä näkyi jonkin verran. Esineet näyttävät kunnostetuilta mutta ovat tietysti uusia jotka on vain tehty näyttämään vanhoilta. Taas on ihania kylttejä erilaisilla teksteillä, tauluja, korutelineitä, lokerikkoja, joista muuten yksi pisti silmään ihan erityisesti...


...nimittäin tämä:


Aivan ihana! En vaan tiedä mihin se sopisi meille, ei oikeastaan mihinkään ainakaan tässä talossa, ehkä sitten seuraavassa elämässä! :)


Myös poitsu bongasi lempiosastonsa alta aikayksikön. Yhtäkkiä hän vain pinkaisi mitään sanomatta viereiselle osastolle silmät kiiluen, ja osasinkin siinä vaiheessa jo arvata mikä siellä odotti. Kellot tietenkin! Niin pienestä kuin olen hänet tuntenut, hän on ollut aivan kellofriikki, rakastaa kelloja hirmuisesti ja olenkin antanut joskus aina lahjaksi jotain kelloihin liittyvää.


Kuitenkin kaikkien näiden lukuisten kellojen merestä hänen suosikikseen valikoitui tämä yksilö:


Siinä hienointa oli tietenkin se, että päivämäärä, viikonpäivä sekä kuukausi näkyvät kellon lisäksi, JA että niitä pystyy itse vaihtamaan eikä kello tee sitä itse!

Minäkin löysin oman kelloni, jota olen jo vuosia käynyt ihailemassa ei liikkeissä, mutten vieläkään ole saanut hankittua. Enkä joskus (jos mies vielä suostuisi, hänestä se on ihan hirveä härpäke).


Seuraavaksi suuntasimme vielä kirppiksille katsomaan josko sieltä löytyisi mieluisaa tv-tasoa, tai muuta. Tämähän siellä sitten olla möllötti uljaana seinustalla! Aivan ihana ties kuinka vanha vaatekaappi! Olisin välittömästi sen ostanut, jos sille jonkin paikan olisin kodistamme keksinyt. Se vaan kun ei mahdu meille, niin se piti Ekotorille jättää (jotka muuten ovat aivan mahtavia paikkoja), mutta mukaan lähti kylläkin kiva pieni laatikosto ompelupöydän alle (josta ei vielä ole kuvia).


Poitsukin oli selkäni käännettyäni löytänyt jälleen mieleisensä vempeleen ja polki vimmatusti vanhaa kuntopyörää. : D


Tahtoisin saada ompeluhuoneeseeni jonkin ihanan vanhan puutuolin, ja tähän rakastuin silmittömästi bongattuani sen tuolien seasta:


Aivan ihana ikivanha tuoli, mutta istuessa se hetkui niin paljon etten sitä uskaltanut ottaa, mukana olleen pikkuveljen kehoituksesta jättää se kauppaan. Rakennusmies kun on niin parempi sitä on uskoa vaikka kuinka teki mieli ottaa se "ihan vaikka vaan koristeeksi" ompeluhuoneen seinustalle. Kuitenkin siinä joskus joku haluaisi istua, eikä ollut mukava istua huterassa. Ja voihan sen sieltä mennä hakemaan vielä jälkeenpäinkin jos ei millään yli pääse! : ) Mutta jonkin tämäntyylisen haluaisin. Pyöreyttä, valkoista pintaa ja pientä krumeluuria.


Kirpparilla oli myös hauskoja vanhoja kirjoituskoneita. Erityisesti bongasin tämän jossa olikin meidän normaalien aakkosten tilalla kyrilliset aakkoset, joita mm. Venäjällä käytetään.


Ja uskon että tämä oli varmasti vieläkin vanhempi. Tiedä häntä.



Kaikinpuolin oli taas ihana reissu, ja mukaankin tarttui pari sisustuskoria, jotka esittelen myöhemmin, sekä tosiaan se laatikosto uuteen huoneeseeni pöydän alle. Toistaiseksi tuo pöytä on ollut vain joulukorttiaskartelun käytössä, mutta enköhän joululomalla saa sen ompelukuntoon ja ala surraamaan koneillani ihanista kankaista (joita olen ajan mittaan tilaillut ja ostellut) jotain mukavaa itselle tai lahjaksi jollekin pikkuiselle! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti