tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sekoamista Bauhausissa!!!

Tosiaan, kuten viime postauksessa kirjoittelinkin, menimme Kädentaitomessujen jälkeen sunnuntaina Bauhausiin, josta tarkoitus ei ollut ostella sen kummempia, katsella vain vähän mitä työkaluja kesäksi pitäisi hankkia. Kuitenkin sinne päästyä alkoi niitä tarpeita tulla jos jonkinmoista. Äitini suuntasi heti puutarhaosastolle, ja katseltuani siemenpussien keräilyä tovin verran päätin itsekin ostaa nyt tarvittavat siemenet, jotta ne ovat sitten valmiina odottamassa kylvöä. Niitä sitten kertyi siinä muutama pussi. Ja tottakai ne tarvitsivat kyltit joihin sitten kirjoitan mitä lajiketta kasvaa missäkin kohtaa. Plus TIETENKIN minikokoiset kylvöpurkit. Oi voi!


Koska olen suunnitellut jo minkälaisen kasvimaan tänne pihalle saa kätevimmin toteutettua, ostin sitä silmällä pitäen jo monenlaisia siemeniä. Kesäkurpitsa on ihan ykkönen, sitä on pakko saada omasta maasta, kuten myös maissi! Vanhempani ovat kovia kasvattamaan vihanneksia ja kaikenmoisia syötäviä, joten sieltä voin kysellä apuja jos tulee tenkkapo jossain kohtaa!


Toki omasta maasta on saatava myös salaatit, porkkanat ja herneet  ja otin myös retiisiä ja papuja koska omia papuja en ole ikinä maistanut ja retiisiä tulee niin harvoin ostettua kaupasta niin nyt sitäkin on sitten omasta takaa. Oijoi kun viherpeukalo syyhyäisi jo iskeä sormet multaan ja toteuttaa nämä kaikki, mutta pitänee jaksaa huhtikuulle ainakin odottaa ennenkuin ensimmäisiä laitan sisälle itämään. Muitakin ostan sitten lähempänä kesää, ja kukkiahan en ole vielä ollenkaan ostanut.

Tämäntyylistä laatikkopuutarhaa olemme suunnitelleet meille, senkin takia kun talomme on kalliolla, eikä maakerrosta ole juuri nimeksikään saati sitten multaa. Tällä tyylillä koko tonttia ei tarvitse vuorata puolen metrin multakerroksella, vaan ainoastaan nuo laatikot!!! Ja onhan ne nyt hienotkin!

Löysin Bauhausista muitakin, lähinnä sisälle tulevia ratkaisuja, mutta ne pitää miehen kanssa yhdessä katsoa mikä sopii meille ja mikä ei. Ensi viikonloppuna onkin Piha- ja puutarhamessut Turussa, jonne olemme menossa jos vointini suo meille sellaisen reissun. Silloin meinasimmekin ottaa peräkärryn mukaan ja piipahtaa jälleen Bauhausin kautta ja ostaa ainakin uudet väliovet koko kotiin, sillä tämänhetkiset ovat osittain aika pahasti lasten tarroja täynnä eikä niistä niin siistejä saa kynimällä että olisin tyytyväinen. Siitä lisää ennen-jälkeen kuvia jahka saamme ovet hankittua ja paikoilleen! :)

Selvästi tässä on jo kevättä rinnassa kun kaikenmaailman projektit pukkaavat mieleen! Täytyy niitä nyt toteuttaa vielä kun voi ja jaksaa (jos jaksaa). Vointini on kohentunut niin että iltapäivällä ja illalla pystyn jo tekemään lähes mitä vaan, aamut ja aamupäivät menevät yhä sängynpohjalla.

Aurinkoista kevättä muillekin!!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti