torstai 9. lokakuuta 2014

Karhunpoika sairastaa...

Kuten edellisessä kirjoituksessani jo vihjasinkin, meidän pieni karhunpoikamme sairasti viime viikon aika rajua tautia. Sunnuntaina huomasin että poju on todella kuuman tuntuinen yöllä herättyään syömään. Häntä kun päivittäin hoitaa ja kantaa, tuon lämpömuutoksen huomasi tosi selkeästi, ja mittasinkin heti kuumeen. Pojulla oli pikkuisen lämpöä, ja päätin mittailla aamulla uudelleen. Seuraavan päivän ajan kuume nousi pikkuhiljaa korkeammaksi, ja iltapäivällä aloin soitella kun huoli alkoi kohota. Neuvolasta kehoitettiin seurailla vielä nouseeko kuume selvästi 38 yläpuolelle, ja jos nousisi, kannattaisi mennä välittömästi päivystykseen, sillä kuulemma alle 3kk ikäisellä vauvalla kuumeen ei pitäisi nousta ylipäätään ollenkaan vaikka sairastuisikin nuhaan tms. Muita oireita Onnilla ei ollut, joten en osannut ihan kamalasti huolestua. Kun kuume nousi nousemistaan, soitin päivystykseen, josta käskivät soittaa lastentautien osastolle tai keskussairaalan päivystykseen, sillä paikallisessa ei tehtäisi mitään vaan kirjoitettaisiin vain lähete eteenpäin. Soitin Lastentautien osastolle, jossa vastasi hoitaja joka oli sitä mieltä, että alle 39 astetta ei ole kuumetta, että jos sinne nousee niin soittele uudelleen. Kuumetta oli tässä vaiheessa jo 38.6, mikä muiden lähteiden mukaan on jo kova kuume tämän ikäisellä. Aloin hormonihuuruissani itkeä, sillä joka paikasta sai eri ohjeistukset, toinen piti jo 38 astetta vakavana kuumeena näin pienellä kun taas toinen heitti ihan rennosti ettei se edes ole kuumetta vielä. Päätin soittaa vielä keskussairaalan päivystykseen erikseen, ja siellä taas oltiin sitä mieltä että kannattaa lähteä heti ajamaan sinne pikkupotilaan iän takia, vaikkei muita oireita ollutkaan. Sanoi, että tämän ikäisen kuume on aina otettava vakavasti!

Lähdimme illalla ajamaan 60km päässä olevaan sairaalaan, ja meidät ohjattiin lasten odotustilaan, josta pääsimme lääkärille melko pian. Lääkäri ei oikein vaikuttanut ottavan meitä tosissaan, katsoi korvat, kurkun ja kuunteli sydämen ja keuhkot. Vähän epäilevänä oli kuumemittauksiemmekin suhteen... Tämän jälkeen menimme hoitajalle, joka mittasi kuumeen ja se oli sama kuin kotoa lähtiessä. Sen jälkeen lääkäri tuli kummissaan sanomaan meille että "vauvalla oli selvästi korkea kuume, pääsette seuraavaksi lastenlääkärille" ja ilme kertoi hänen olevan hämillään että vauvalla todella OLI kuumetta. Miksi?!?

Lastenlääkäri katsoi vielä samat kuin päivystyslääkäri, ja vauvalta otettiin verinäytteitä ja virtsanäyte. Tässä kohtaa äidin ja isän kestävyyttä koeteltiin todella, sillä verinäytteet otettiin asentamalla päähän kanyyli (ennen otettu kantapäästä), eikä yhtä, vaan kaksi kertaa kun ensimmäisestä ei verta saatu tarpeeksi. Huhhuh. Eikä siinä vielä kaikki, Onnilta kun kalasteltiin jo synnärillä virtsanäytettä näytepussin avulla, mutta nyt kun asialla oli kiire, pussin lisäksi se otettiin punktuoimalla kamalalla piikillä suoraan vatsan läpi, siinä vaiheessa äidillä pääsi itku, taas.. :(

(Myöhemmin selvisi juuri tämän näytteen menneen HUKKAAN, voi sitä kiukun ja turhautumisen määrää päässäni silloin, mutta sain pidettyä kiukut sisälläni, teki mieli räjähtää kun turhaan pientä vastasyntynyttä huudatettiin ja pisteltiin ja sitten hukattiin kallisarvoinen näyte).


Lääkäri kertoi tilanteen olevan nyt sellainen, että joudumme yöksi lastentautien osastolle seurattavaksi, ja että kuumetta alentava lääkitys aloitetaan heti ja mahdollisesti myös antibiootit mahdollisimman pian. Menimme osastolle ja saimme onneksi ihan yksityishuoneen ja meille ilmoitettiin ettemme saa poistua huoneesta, joten nappia painamalla hoitaja tulee paikalle ja ruoat tuodaan suoraan huoneeseen. Yötä vasten kun olimme liikkeellä, menimme heti nukkumaan ja vauvakin nukahti onneksi hyvin saatuaan lääkkeet. Yöllä meille tultiin kertomaan että pienellä on munuaisaltaan tulehdus ja antibiootit aloitetaan samantien. Hoitaja ja lääkäri sanoivat molemmat miten hyvä oli että lähdimme heti päivystykseen. Mielessäni olin onnellinen että syy löytyi mutta kihisin kiukusta sille hoitajalle joka käski jäädä kotiin koska "ei tuo mitään kuumetta ole".


Pieni reipas känyylipää se onneksi oli, ja ensimmäisen yön ja päivän nukkuikin ihan kokonaan. Heräsi välillä syömään todella pikaisesti, alle kymmenessä minuutissa nukahti uudelleen syvään uneen. Olin huolesta suunniltani välillä, vaikka tiesinkin että "uni paras lääke on, siitä nauttikaamme".. Ei vaan tuntunut normaalilta että tavallisesti niin pirteä poika nukkui aivan koko ajan. Vuorokauden nukuttuaan kelkka kääntyi, ilmeisesti parantumista alkoi tapahtua, nimittäin seuraava vuorokausi valvottiinkin sitten lähes kokonaan. Koko päivän aikana pieni nukkui vissiin puolitoista tuntia, muun ajan oli hereillä ja vaati läheisyyttä ja seurustelua. Itse en ollut nukkunut osastolle saapumisen jälkeen lähes ollenkaan ja parin vuorokauden valvominen alkoi verottaa. Onni sai koko ajan lääkkeitä, särkylääkettä kuumeeseen ja käsittelyherkkyyteen (iho oli todella kipeä kuumeen ollessa korkea) sekä antibiootteja tulehdukseen. Meitä kävi osastolla katsomassa pari ystävääni, äitini kaikkina päivinä sekä mieheni aina kun pääsi töistä iltamyöhään saakka. Aika siellä silti pääsi vähän pitkäksi tulemaan, telkkarissakaan ei näkynyt kuin muutama hassu kanava.


 Kolmantena päivänäkään tulehdusarvot eivät vielä olleet laskussa, vaan nousivat yhä, ja meille alettiin jo puhua että varaudumme olemaan viikonlopun yli osastolla. Vauvan siunausjuhlat olivat tulossa lauantaina, ja alkoikin vähän jännittää pääseekö itse juhlakalu ollenkaan juhliinsa. Eräs hoitaja meille ehdotti että jos olemme vielä osastolla, voisimme päästä päivävierailulle käymään kotona juhlissa ja palata sen jälkeen takaisin. Se helpotti hiukan mieltäni, sillä miehen sukulaiset olivat pohjoisesta asti tulossa juhliin. Olisi ikävää jos ei pieni pääsisi sitten heitä tapaamaan muutakuin osastolla. Munuaiset ja virtsatiet ultrattiin kolmantena päivänä, eikä siellä ollut mitään häikkää eikä rakenteellista vikaa, onneksi!


Meitä kuitenkin potkaisi onni, ja neljäntenä päivänä tulehdusarvot olivat vihdoin lähteneet laskuun eikä kuumetta ollut yli vuorokauteen enää ollut. Niinpä lääkäri antoi meille luvan kotiutua, ja loput 10 pvän antibioottikuurista saimme kotiin annettavaksi suun kautta. Kaikki ensimmäisten päivien lääkkeet oli annettu kanyylin kautta. Pikkuinen potilas pääsi eroon kanyylistaan ja saimme vaihtaa sairaalakuteet omiin vaatteisiin. Mieheni ollessa töissä äitini pääsi hakemaan meidät Porista.

Jos jotain hyvää osastopätkästä pitää kirjoittaa, niin ehdottomasti haluan huomioida aamiaisen, päiväkahvin ja iltapalan. Vaikka mies minulle aamupuurot keittääkin joka aamu, oli osaston aamiainen melko hulppea! Ja kaikki meni!


Aika herkun näköinen setti, eikö? ;)


Eikä päiväkahvitarjotinkaan hullumman näköinen ollut.

Kotiin päästyämme on rytmi ollut pienellä täysin hukassa. En muuta odottanutkaan, aika rajut jutut joutui pikkuinen käymään läpi muutaman päivän aikana, ja antibiootitkin ärsyttävät masua.
Vasta nyt, viikko kotiutumisen jälkeen rytmi on alkanut löytyä päivisin, öisin vielä vähän haetaan. Äitikin on pikkuhiljaa saanut vähän univelkoja kuittailtua kun isi on viimeisellä isyyslomaviikollaan ja olen päivisin päässyt nukkumaan välillä. Eilen murunen nukkui ulkona jo neljän tunnin vaunupäikkärit, että eiköhän tämä tästä suttaannu taas ja toivon todella että meillä pysyttäisiin kaikki terveinä tästä lähtien. Nimim. Synnytyksen jälkeen (6vko) itsellä 3 tulehdusta ja flunssa, miehellä flunssa, vauvalla tulehdus ja ihan pieni nuha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti